Hellurei !

Enpä ole taas kirjoitellut hetkeen.

No, pistetään kiireen piikkiin. On ollut amista,iltalukiota ja nyt viimeisenä autokoulua!

Kyllä! Enää 2 kuukautta tuohon h-hetkeen eli 18v- synttäreihin :)

 Huomenna alkaa hieman uudenlainen etappi, työssäoppiminen. Sain paikan isäni  firmalta täältä kotipaikkakunnalta.

Ei ainakaan yhtä  pitkää matkaa aamuisin, kuin koululle on!

 

  Kuinkas sitten  muuten pään sisäisessä ajatusmaailmassa ja sydämessä?

-No, yksinäisyys vaivaa. Ja ikävä sitä erästä tiettyä.

Ihminen ei ilmeisesti muutu edes suurten puheittensa perusteella.

 Hetken uskoin taas parempaan huomiseen exäni kanssa, ja yhteiseen tulevaan.

Mutta eihän toista voi muuttaa.

Silti odotan. Odotan Häntä. Uskon,että pian taas tapaamme.

 

   Nyt ahkeraa työntekoa, autokoulua ja pian olenkin aikuinen ;)

  See ya, Pauliina :)

 

 

 

 

 Onko rakkaus täydellistä? Rakastaako kukaan täydellisesti? Voiko tosirakkaus koskaan loppua?

Miksi niin rakastuu toiseen, kun vaikka on vielä vanhat luurangot kaapissa kolisemassa.

Miksi rakkaus on vaikeaa? Miksi se ei koskaan tunnu riittävän ihmissuhteen kykyyn jatkua?

   Jotta menneet voisi unohtaa, onko lähdettävä kauas etsimään uutta onnea,vai voiko sitä mennyttä elämäänsä unohtaa koskaan, varsinkaan,jos siihen liittyy elämänsä ensirakkaus. Ihminen, joka oli Sinun Titanic. Kuolematon Rakkaus.

 

 Jotta päätään saisi joskus tuuletettua, on pakko ottaa  etäisyyttä entisestä elämästä –ja varsinkin ihmisestä.

  Kuinka vihata tuota ihmistä, jota  rakastaa edelleen, kaiken kokeman jälkeen? Vaikka hänen luottamuksensa ei ollu arvoistasi, jaksat silti kertoa hänelle kaikki huolesi. Mutta tulee aikoja,jolloin hän kääntää sinulle selkäsi, eikä huomioi sinua. Tulee toisenlaisia aikoja, jolloin hän vannoo rakkauttaan.

  Nuori  sydän tuntee kipua ja kaipuuta. Miksi kaikki kaunis viedään pois aina liian aikaisin?

 

    Kyllä on saanut taas kokea.. Kesä meni sekavasti. Oli yksi suhde, joka oli aika mielenkiintoinen.

Kun ahdistuin, oli pakko juosta karkuun. Kun entinen rakastettu vain oli edelleen mielessä. Mielummin rehellinen itselleen, kuin väkisin suhteessa, johon ei pysty.

   Kulkeeko viha ja rakkaus oikeasti käsikädessä?

Saanko vielä saman mahdollisuuden tuolta ihmiseltä, kenen kanssa on viettänyt elämänsä hienoimpia hetkiä.

Voiko kaikki vielä muuttua ? Odotanko turhaan?

     Toiset päivät ovat parempia. Mutta tähän paskaan meinaa joskus hukkua. Pelasta mut.

 

**Pauliina

  

 

 

 

Puoli vuotta on kulunut taas liian nopeasti. Ihan liian nopeasti. Mitä sinä aikana taas ehdinkään? 

-Kokea suuria tunteita Sitä Yhtä kohtaan. Annoin iteseni rakastua. Annoin itseni luottaa

siihen,että kaikki kestää, ja tulevaisuus olisi rakennettu kestävälle pohjalle.

Niin ei kuitenkaan ollut. -Mikä yllätys?

Mimmit on kieroi,jätkät on sikoi, mut kun meis kaikis on vikoi.

Mitä näin jälkikäteen saa tuntea? Katkeruutta. Ikävää ja kaipuuta sitä entistä kohtaan.

Kun uskoi kaiken olevan kunnossa,kun tunsi toisen läpikotaisin, -ja yhtäkkiä kaikki revitään pois.

Sydän revitään rinnasta ja tunteet haudataan syvälle maan rakoon. Kun mistään ei enää puhuta,kun rakkaus ja toisesta välittäminen loppuu. Kun ei olla edes ystäviä.

Tilannetta olisi varmasti helpottanut se,että oltaisiin pidetty yhteyttä. Mutta kun vastaan tullessa ei  edes moikata,

ei vaihdeta enää kuulumisia.

Kaikki ikävä nousee silti pintaan.

Ja vanhat ajat palaavat mieleen yhä uudestaan.

 

Palataan vuosi taaksepäin.  Henkilö,josta kirjoitin ensimmäisissä postauksissani.

Ex kihlattuni, ex rakastettuni.

En ole vieläkään saanut haudattua tunteita häntä kohtaan. 

Yhteyttä on pidetty. Olemme kuunnelleet toisiamme vaikeina aikoina. 

Häneen voin luottaa,mutta tuleeko seurustelusta enää mitään?

Kun ensimmäisellä kerralla kaikki meni pieleen, voiko toisella kerralla rakkaus voittaakin?

 

Kylläpä tuli taas teksti. Mutta johonkin se kaikki on purettava.

Kesäloma alkoi muutama päivä sitten,mutta eipä tässä lomailla,vaan paiskitaan

koko kesäkuu töitä. Jostain se leipä on pöytään kannettava, varsinkin kun täysi-ikäisyys 

alkaa kohta häämöttää. Ankeat puoli vuotta olisi vielä kärvisteltävä. Mutta 17-vuotiaana nainen on kauneimmillaan,vai miten se oli? Nautittakoon vaikka sitten siitä peilikuvasta. Tä!

 

With Love -Pauliina :)

 

Nyt se on tapahtunut vihdoin!

Oma autoni on pihassa!

Nissan Almera '96. Oma ralliauto -ja ratsu ;)

Pari kurvia olen heittänyt -elämäni ensimmäisiä ajoja. 10kk,tasan, on kun

18 v tulee täyteen.

Miten Hänen kanssa?

-No hyvin !

2 kuukautta,virallista sellaista tulee täyteen tänään,tai huomenna. Se on,miten sen haluaa ottaa.

Kiirehdinkö liikaa?

Miksi haluan naimisiin,kun hädin tuskin tunnemme toisiamme.

-Tai niin mieheni väittää omalta osaltaan. Ettei tuntisi.

No,se on miten sen ottaa. 3 kuukautta tunnettu. Kerkeääkö siinä toista oppimaan perin pohjin?

Toinen kiireasia on itselleni kehkeytynyt. Lapsi. Se olisi oltava hetijustnytmulla.

Uskon,ja toivon,että parin vuoden sisällä,koulut käytyä olisin valmis henkisesti.

Mutta enhän toista  voi pakottaa.

Paskaa sataa niskaan toisina päivinä.

Mutta seuraavana päivänä kumpikin loistaa kuin Naantalin Aurinko.

 

Aurinkoista Pääsiäistä! *patu

 

Kevät tulee!

Mistä sen huomaa?

-Hyväntuulisuus tarttuu. Kesäloma on lähempänä,kuin voi kuvitella.

Valo piristää ja elämä hymyilee.

Ja kaiken lisäksi mun oma Muru on maailman IHANIN!

Olisinpa löytäny hänet jo aikoja sitten. Olisin säästynyt sydänsuruilta,joita

olen kokenut kerta toisensa jälkeen aina uudestaan. Aina tullut pettymään.

 Mutta Muru. Se ei rakasta rakastamisen pakosta. Se rakastaa,kun sydän niin tuntee.

Seurustelua ei ''suorita'' seurustelun pakosta. Vaan siksi,että hänellä on minut. Nyt ja aina.

Hyvää Kevättä Kaikille! <3  **Patu**