Tää päivä jos mikä, kuraattorin,riidan ja muutamien itkun tirautusten jälkee sai mut tajuu et ei helvetti yks pielee menny ihmissuhde ei lamauta minuu ja vaik se mut saiki tuhantee osaa ja pään hajoo päreiks,mä en anna itteni masentuu enempää. Mulle ehottettii tänää terapiaa,nyt ku  kuraattorin ''velvollisuus'' tuol koulus loppuu tänä keväänä,nii ehkä suoraa meen terapeutille kesällä,tai syksyllä. Ja loman aikanakii kuraattori pyys mua tulee vastaanotolle muutaman kerran. Iha mun kuulumiset kertoo.
Oon ottanu liian henkilökohtasest pleijerin puheet,haukut ja syyttelyn. Nyt en enää tee niin. Sillon säilyy maine ja oma henkinen hyvinvointi.  Vaik kaikki kyseisee ihmisee viittaava satuttaa. On satuttanu jo liikaa,ja nyt sen näkee mun pahast olost. Vaik se ei näy päällepäin,mut mä oon rikki. Täs romanssis ei todellakaa vastakohdat täydentäny toisiaa. Se olikii helvettiä ku ne tuli kohtaamaa.
  Ainut tapa miten kaiken sais unohtuu,ois joku uus,jonka kans alottaa suhde. Vaik mulle paasataa siit,et oon nuori,ei oo kiire,mut mulla on joku,et kiire on. Kyse ei olis huoraamisest,vaa tosirakkaudest,joka edellisel kerral oli liian lyhyt ollaksee totta. Todellisuudes ihmiset ei ees tiiä mitä rakkaus on. Sitä käytetää sanana liikaa,mut merkityst ei tiedetä. En miekää tän ikäseen voi siit puhuu mitenkää kokeneena,mut kyl mulle jotai on kerrottu,ja mä tiiän ihmisii,missä rakkaus on iha merkityksessää.
   En ees haluu olla normaali,jos oon vähän ees näkyvämpi,mut huomataa, ja se huomio saa mut arvostaa itteeni enemmän.

 
  Näätsä jo mihin johtaa joka kerta
kun pää hajoo, kun et kuuntele puhetta
ja huudat vaa lujempaa "oon ollu radalla,
oon huonos jamassa,

on menny rahat ja oon iha paska" Ei tollast jaksa,
mä teen parhaani, sä vaan mollaat mua, akka
mut meil on ollu retkemme muistan ne,
ja meil on ollu hetkemme muistan ne
viestit silt kundilt poista ne
tiedät et tarvitaan toinen toistamme

 
 xxxPaulaa